sunnuntai 10. toukokuuta 2009

Rally-toko

Heissan!

Tänään ja eilen on siis ollut rally-tokoa, ja minä (Heidi) menin Hannan puolesta, koska hän on kipeänä. Pepsillä oli vähän ongelmia tottelemisessa, kun paikalla oli myös herran ihastus... Silti jutut saatiin suoritettua, osaa täytyi harjoitella vähän enemmän kun muita juttuja. Pepsille oli esimerkiksi vaikeaa istua edessäni selkä poispäin, kun olisi kokoajan halunnut tulla sivulle. Voi kulta pientä...

Lauantaina siis satoi ja sää oli muutenkin melko.. hmm.. nihkeä. Silti Pepsi jaksoi yllättävän hyvin olla siellä (2 x 1,5 h), ja sanoisin että ensimmäinen puolisko meni paremmin, sillä tyttöjen haistelu vei herran pään ihan pyörälle. Hajuja oli niin ihmeen paljon! Aina välillä tuli kuitenkin hetkiä jolloin nami voitti tyttöjen hajut. ;)Pepsin huomiota oli vähän vaikea saada ...

mutta kontakti pysyi aina välillä! :)

(Kuvien Copyright: Taru Kuittinen)

Tänään sunnuntaina oli sitten rally-tokon leikkimieliset kisat, ja Pepsi sai 77/100 pistettä. Olen oikein ylpeä meidän suorituksesta! Päästiin läpi, onneksi myös haukkumatta. Se samainen nenäkkäin istuminen tuotti ongelmia.. Kisassa ei siis saanut käyttää nameja, mikä lisäsi haastetta melkoisesti. Piti olla iloinen ja yrittää innostaa koiraa. Spiraalit meni oikein hyvin, Pepsikin innostui ja sain olla niin ylpeä siitä.

Tämä oli erittäin hauska viikonloppu, kun sai Pepsin kanssa näin paljon puuhastella ja hassutella, uudestaan! :D


perjantai 8. toukokuuta 2009

Ensimmäinen kirjoitus

Elikkä, kirjoittana toimii Heidi, ja täällä voit lukea tietoja Pepsin arjesta. Pepsi on siis 6-vuotias Pumiuros, ja se on erittäin aktiivinen. Jos haluat lukea Pepsistä lisää faktaa, vieraileppa täällä.

No, itse kirjoittamiseen.

Huomenna ja ylihuomenna Loviisan seudun koirat ry järjestää Rallytoko-viikonlopun, johon Pepsikin on tietenkin ilmoitettu. Ensin oli tarkoitettu että Hanna menee, mutta hän on kuumeessa ja flunssassa, joten minä taidan sitten mennä, kun se kerran on jo maksettukkin. Odotan innolla että mitä siellä tehdään! :)

Olemme nyt käyneet agilityn alkeiskurssilla, ensin on valmisteleva osuus, ja jos testin läpäisee pääsee harjoittelemaan itse agilityä. Ja koska meidän on aivan pakko päästä (!!!), olemme harjoitelleet hulluna uusia käskyjä. Esimerkkeinä "eteen", "jalka" sama kun seuraa paitsi oikealla puolella ja muita käskyjä. Tätä vauhtia Pepsi varmana lihoo. Hihi.

Metsässä ollaan menty melkein päivittäin, mikä on ollut mukavaa, kun Pepsi on saanut juosta vapaana ja hyppiä kivien ja keppiesteiden yli. Poika todella nauttii. Monesti ollaan oltu metsässä Daisyn kanssa.



Jostain syystä Pepsi on ollut koko viikon vähän hermostunut, ja keskittyminen on herpaantunut... ehkä naapurinkoiralla on juoksut?